
Viikko sitten oli Leimailutaivaassa:

aika monen muun kanssa! Oli muuten valtavan hieno tapahtuma - kiitos vaan järjestäjille - ihanaa että ihmisistä löytyy moista energiaa!


Ihan pikuisen osteskelin - lähinnä paperia, kun se vaan on niin tarpeellista;-) Nuo kirjaimet oli ihan tuliasjuttu tytöille ja kuinkas kävikään - koko pussissa oli vain yksi t-kirjain ja nyt niitä pitäsi tilata lisää....
Jotain olen saanut aikaseksikin:

Näitä tein vihreän versionkin sille sen siskolle - eli lahjoisi meni. Kuin myös nuo sukatkin:

Lankana DROPSin Fabel-sukkalanka, paino 69 g, puiko 2,5 mm puuta. Katso tuota kuviointia - aloitin molemmat kerät päältä ja ensimmäisestä riitti toisen kantapäähän asti, mutta se toinen kerä olikin keritty eripäin, sillä raidoitus menee päinvastoin! Olisipa ollut hankalaa, jos olin halunnut tehdä samanlaiset sukat, nythän tuo ei haittaa yhtään!

Pikkuisia Tilda-kotteja syntyi ihan kuin itsestään!

Ja Anne oli aivan oikeassa tuossa tuo seinoo meidän pihalla, siinä hiekkalaatikon vieressä! Armeijan miestenpyörä - ei meidän - ehkä se vähän kertoo siitä kuinka paljon sitä lunta täällä oikein on. Välillä mietin mihin se kaikki sitten keväällä menee - tuleehan se kevät???



Joululahjoiksi tehtiin saippuaa! Oli muuten kiva tehdä! Siitä toisesta erästäkin on kuvia, mutta enpä löytänyt missä!!! KAI vaan saa syyttää itseään, kun en ehdi päivittämään! Tuo tummenmanpunainen aines on valmista kaupan saippuaa, veistelin sen ihan silpuksi ja lisäsin liemeen. Oli sen verran painavaa, että valui muotin pohjaan, mutta ei haittaa käyttöä! Siihen toiseen satsiin teimme kahta väriä, mutta ainakin osassa liitoskohta ehti jäähtyä liikaa, niin ei pysynyt yhdessä. Ja päälle siihen toiseen satsiin vatkasin sitä saippuavaahtoa, mistä sain vinkin Tilda-kirjasta!

Siinä se mun eka Noro nyt on!!! Tilasin Titityystä, kun siellä oli välipäiväale. Tuossa on Silk Garden Sock väri nro 87:n mallikerta. Omaan työhöni vähän muuntelin eli otin tuon tummansinisem ja keltaisen pois, kun en ihan noin tasaraitasta halua. Aivan taivaallinen lanka kutoa!!!
Sokerina pohjalla:

Valtavasti leimoja, 3D-kuvia ja Nalle-laima! Syksyn syyni lähetti minulle vielä yhden paketin, josta olen todella ikoinen! Innostuin aiheesta niin että päätin lähteä Leimailutaivaaseenkin kunhan sen aika tulee (katso sivupalkista!) Suurkiitos Heidi !!!
Hyvää alakanutta vuotta kaikille!!!
Partiolaisten myyjäiset oli jo itsenäisyyspäivänä, mutta en ole näitä kuvia ehtinyt laittaa, silloin oli sitä tautia, joten itse myyjäisiin en päässyt:

Sukat Nallesta.


Annikki teki kolme piparkakkutaloa, joista minä ostin yhden, jota jo Roope-kissa on käynyt nakertamassa;-)
Nämä sukat eivät mennet myyjäisiin, vaan annoin lahjaksi.

Valmistuivat jo syksyllä, rannekkeiden pariksi. Samalle saajalle lisälämmösi etelän lämpöön!
Ja lopuksi kuva Annikin ekoista Tumpuista:

Jo sunnuntaina saatiin kuusi ja eilen se koristeltiin, joten joulu voi pikkuhiljaa tulla, vaikka en ole vielä päättänyt mitä ruokia teen itse ja mitä saarioisten äidit saavat meille tarjota - mutta tärkeintähän on se kaikki muu mikä jouluun liittyy!
Nämä ovat valmistuneet jo jokin aika sitten, mutta kun en ole jaksanut oikein kuvata ja päivitellä...

Rannettimet Marjatalle, samaa sarjaa kuin se pipo oli. Ihana lanka kutoa, tekis ihan mieli tilata lisää, kun nyt vielä sais Tittyyltä ilman postikuluja....
Lanka: ShiBui scoks
Piokot: puuta 2,5 mm
Tiheys: 50 s/ranneke 1 o 1 n
Paino: 30 g
Tytöt ovat olleet ahkeria Helmessä:

Annikin juttuja, nuo piparit ovat nyt vielä kauniimpia, kun hän on lisännyt niihin vähän hopeaa.... ja muki on ihan kättö-juttu, niin hyvä lasitus siinä on! Samoin kuin tässä Marjatan mukissa:

Seuraavat kuvat eivät anna oikeutta töille, jotenkin kunto ei ole riittänyt laadukkasiiin kuviin (Ihan hävettää näyttää näitä Annelle, jonka kuvamaailmaa niin ihailen!!!)

Marjatan ontto kurpitsa - kivan kokoinen ja tuntuinen, juuri käteen sopiva stressi-lelu!

Annikin sienet - aivan ihkun väriset ja hyvin pysyvät pystyssä!

Annikin paperiliisteri-vati ja savihelmiä. Marjatan töitä on vielä Helmessä, kun ei viimeviikolla sinne päässyt eli niiden kuvat tulevat myöhemmin. Kaikin puolin mainio koulu tuo Helmi!
Edellisessä kuussa saamani lankakerä on jo tehty:

Mallina toimi Roope. Lankaa oli aika hauska kutoa, tosin yhtään ei voinut muualle katsoa, sen verran tarkkaan piti tuo pallukoisen väli etsiä. Koko 200 g:n kerä meni ja siitä tuli ihan kivan kokoinen huivi. Päättely meni niin tarkaksi, että piti tehdä loppulangasta solmu ja vahvistaa se liimatipalla ettei purkautuisi;-)
Ja tuli pakettikin:

Yllätyin todella tästä askartelupaketista. Kuvasta puuttuu vielä Poikaasen saama Alien-juttu, joka, varoituksistani huolimatta, "lähti kävelemään". Tytöt saivat nuo kirjepaperi+heijastin -jutut. Ja minulle jäi mini-albumi, roosa scrap booking kit, joita itsekin olin jo Tiimarin alesta bongannut ja kotiin kantanut. Hyvä että sain tuota pinkkiä lisää, sillä se oli niistä ehdottomasti parhain väri ja omani jo melkein loppu. Kiitokset SNY:ni!! Mitähän Joulukuu tuo tullessaan? Lankaa??
Tyttäret halusivat tehdä kakkuja isille:

Annikin kolme kakkua, vaalea kääretorttupohja, kolme kerrosta, välissä vadekmahilloa ja kermavaahtoa. Päällä marsipaania.
Marjatta teki näitä pyöreitä kaksikerroksisia 7 kpl:


Kaakaokääretorttuphja, välissä veriappelsiini-täyte ja joissakin lisäksi banaania. Neljässä marsipaanipäällinen ja kolmessa kermavaahto. Keskimmäisen koristuksen Marjatta teki perjantaina Elma-messujen marsipaanipajassa.
Aivan ihania kakkuaja!
Hyvää isänpäivää kaikille iseille!
Jotain sain aikaiseksi:

Mustaan toimistotuoliin tein päällisen Raililta saamaallani HjerteGranin Roomalla kaksinkertaisena. Puikot 3,5 mm, vähän pienet, mutta sillä tuli napakkaa ainaoikeinneulosta. Selkänojan unohdin punnita, mutta istuinosaan lankaa meni 188 g.
Nyt vaan sikaa odotellessa - veilä ollaan terveinä. Ajattelinkin hoitaa tämän kuun SNYni nyt heti, ettei jää sitten loppukuusta hoitamati....
Mistäs aloitetaan... on jo siitä aikaa kun viimeksi ehdin tänne ja vaikka kuinka lupasin, niin kaikkia kortteja en ole muistanut kuvata, mutta tässä muutama:

Kokonaan Tilda-materiaalista, kun taas tuo toisen pohja on muuta kartonkia:

Jotenkin tuohon Enkeliin on vaikea keksiä, mikä Tilda-pohja siihen kävisi...
Sitten Marjatan tekemä kortti:

Kuvasta ei ihan näe, mutta tytön ja koiran vaatteet on kiinnitetty kohotarroilla. Olen vähän miettinyt mihin niitä muita vaateita voisi käyttää, kun arkissa on vain kaksi tyttöä ja kaksi koiraa ja vaatteita kuitenkin paljon enemmän....
Ja leivottu on...tytöt on nyt innostuneet leipomisesta ja eilen tekivät kääretortun ja banaani-suklaakakun ja tänään valmistui sarvia ja puurosämpylöitä:

Sisällä kuningatarhilloa ja kermavaahtoa.
Olis ehkä voinut nousta paremmin, mutta hyvää on!

Sämpylät jo syötiin kasvis-juureskeiton kanssa ja noita sarvia ei olla vielä maistettu:

On tarkoitus ottaa noita huomenna evääksi kun nuo muut menevät luistelemaan.... (itse meinaan tehdä sen opiskeluni välitehtävän...)
Marjatalle pipo:

Lanka: ShiBui socks väri Anime, jota sain keväällä SNYyltäni, joka ei ihan riittänyt joten tein Titityyltä alkuviikosta lisätilauksen.
Puikot: 2,5 mm pyöröt
Paino: 56 g
Nyt kavennus onnistui ihan kivasti. Ihana lanka kutoa! Taidan tehdä tuosta lopusta rannettimet, niin saa Marjatta kivan setin!

Tulihan sitä muutakin tilattua sieltä Titityystä... niistä sitten myöhemmin lisää...
Taas on ollut vähän taukoa, kävin pikaisesti Kuopiossa ja vähän harmittaa, kun en sitä Puijoa nähnyt! Mutta junamatkalla sain jotain aikaiseksi:

Rannettimet nimipäivälahjaksi, Paljon Onnea vaan Aila ! ! !
En ehtinyt edes punnita, kun jo paketoin, mutta lanka oli Hjertegarnin strömpegran jacquardia, sieltä Tanskasta ja puikot 2,5 mm.

Lisäksi valmistui Poikaaselle pipo! Hän itse valitsi langan mun laatikosta ja aluksi meinasin tehdä kavennetun pään, mutta se ei näyttänyt kivalta joten päädyin pikku korviin.
Lanka: Dropsin Fabel Tanskasta
Puikot: 2,5 mm pyöröt ja sukkapuikot
Paino: 47 g
Malli: Kudoin nurja puoli päälläpäin, 1 o 1 n, taitekohtaan tein kolme kerrosta nurjaa, korvat nurjaa, jotka valmiissa työssä on oikeaa. Päälaen silmukoin. (oli muuten unohtunut, ja joiduin vähän iakaa miettimään miten se oikein menee.... en tiedä johtuiko muistikatkos siitä, kun samaan aikaan yritin katsoa Pokka pitäätä?)
SNYltä tuli ihanan retko syyskortti! (Nyt jo kadonnut tänne kaaokseen, eli kuvan saan ehkä myöhemmin; sorry, ihan oikeesti olin pari päivää pois!) Hän siinä kyseli toiveitani! Samaan hengenvetoon tytöt alkoivat luetella omia joululahjatoiveita... oma huone.. oma kissa... (meillä on jo kaksi)... minä olen paljon helpompi tapaus! Lankaa ei ole koskaan liikaa, eikä Tildaakaa. Olen ehkä toiminut väärin, kun en ole noita Tildakortteja tänne kuvannu, yritän ryhdistäytyä! Oikeesti en halua kauheen tarkkaan määritellä mitä haluan, sillä yksi tämän SNY-jutun viehätys on sen yllätyksellisyys! Oma pakettini meni jo perille ja sitä oli oikein kiva tehdä! Kyllä sä onnistut mua ilahduttamaan - kortti oli jo hauska yllätys!
Ja lopuksi tunnelmia Tanskasta (en varmaan ikinä saa reissusta omaa postausta!):

Aina valmiit palomiehet hakevat kissan puusta! Tätä pelastusoperaatiota katsottiin pitkään Poikaasen kanssa, muutenkin hän viihtyi minimaassa todella hyvin!
Kyllä sillä koolla on väliä, on se vaan myönnetävä. Olen niin ihastunut noihin puupuikkoihin, että aloitin sukat 3 mm, kun ei pienenpiä ollut. Olihan se vähän löysää ja kantapäänkohdalla oli pakko luovuttaa ja kaivaa käppärät metallit esiin:

Samanverran silmukoita ja näin suuri ero! Tässä valmiit sukat:

Lanka: Liivi-ufosta purettua jotakin.....
Puikot: 2,5 mm
Paino: 34 g
Ja sitten sitä kakkua! Innostuin kokeilemaan Confetin kaulittavaa sokerikuorutetta, pastaväriä, geeliväriä, vadelma hyydykejauhetta ja Myllyn parhaan munatonta kakunpohjaa:


Viiksivinkki ja paljon muutakin on tietysti Kinuskikissalta! Oli todella hauska tehdä kakkua! Ja nälkä kasvaa syödessä, nyt tekis mieli silikonia, pinkkiä pikku kaulinta, vaikka aika hyvin tuo puinenki toimi, ja muotteja millä saisi kukkia.... nyt se mun aikoa kukka hajosi, kun tehdessä piti välillä käydä poikaa nukuttamassa ja massa kuivu liikaa.... mutta lopuksi kuva eilisestä, maistuvasta tofupadasta:

Eli eletään me muullakin kuin kakulla (ja mun capputsinoilla;-)

Koko: yläreuna n 240 cm ja keskeltä n 90 cm
Paino: 132 g
Puikot: puiset 4,5 mm
Virkkuukoukku: rautaa 3,5 mm
Lanka: sitä Lankabaarin kirjavaa, mistä tein Poikaasen kaulahuivinkin
Ohje: Vanha Moda mukaellen
Kiva oli kutoa, oli taas semmoinen "välityö", joka ei paljon aivoja kaivannut. Noi virkatut spiraalit olisi voineet olla vähän pidenpiäkin, mutta jotenkin ajatteln, että niitä tulee niin paljon (71 kpl), ettei ne muodostu sitten liian painaviksi.... eli pituus on vain 10 ketjusilmukkaa.
Jalka on jo aika kiva! Olin kaksi päivää töissäkin ja tänään tuli vähän käveltyä, kun kävin Keravalla Vaaria katsomassa. Huomenna on se suuri päivä, kun menemme käymään Tallinnassa. lankakauppoja olen vähän tutkaillut, mutta en suuri aodottele, kun on toi perhe mukana, mutta jos jotain pientä... Norot on nyt haaveena, mutta taidan tyytyä Priiman valikoimaan!
Keväthuivi valmistui:


Lanka oli aivan ihanaa Handun käsinvärjättyä Ystävän laulua, sitä sukkavahvuutta, mutta toimi oikein hyvin huivinakin. Malli oli oma, piti kehitellä jokin ajattelematta kudottava malli, jota pystyin kutomaan kurssillakin.
Koko: kolmiohuivin korkeus 83 cm ja yläreuna 200 cm (kevättuulessa venytettynä)
Paino: 180 g
Puikot puiset 3,5 mm
Palmusunnuntai meni tyttöjen virpoessa ja Poikaasen sairastaessa vesirokkoa. Ulos ei päässyt, mutta ovella kävi virpojia palkitsemassa. Itse pääsin pikku lenkille ja siellä se oli - kevään ensimmäinen leskenlehti!

Jotenkin tuntui, että ihan nimi velvoitti ostamaan:

Onhan näissä tekojutuissa ainakin se hyvä puoli, etteivät kelpaa kissoille;-)

Viikolla valmistui Fifi, jotenkin jouluisen oloinen, olisi saanut olla liilanpi, mutta kun piti saada ostaa lohtulankaa ja ei ollut aikaa kiertää kaupoissa....
Lanka: Elfin color
Koko: yläreuna 155 cm ja korkeus 90 cm
Paino: 92 g
Puikot: pyörörautaa 5,5 mm
Ihanaahan tuollaista on kutoa, pehmeä lanka ja tuttu ohje!
Tiullinen Tilda-munia!

Onhan ne vähän kulmikkaita - ei ole kovin helppoa ommella tasaisesti kaartuvaa ja voi olla että vielä puuttuu rohkeutta leikata tarpeeksi pieniä saumavaroja. Jaatketaanpa harjoituksia!
Jo hiihtolomalla sain ensimmäisen Tildani melkein valmiiksi, mutta vasta tällä viikolla sain hänelle hiukset ja silmät. Puna puuttuu vielä poskilta. Kokeilin sitä "takaraivoon", mutta näytti niin tuhruiselta, joten en uskaltanut vielä punata Tildaani:
Tildan sylissä on Marjatan tekemä Tilda-nalle. Aivan syötävän suloinen! Itse teki, minä ompelin vain nuo haaramutkat!
Jaloissa on Annikin omasta hameestaan tekemä sydän!
Taustana toimi uusin Fifi:
Lanka: Schoppel Wollen Mohair Lady
Puiko: pyörö 5,5 mm
Koko: korkeus keskeltä 85 cm, leveys ylhäältä 175 cm
Paino: 88 g
Postista olen saanut luettavaa: uusin Moda tuli ja Unelma-kerhon "Sisusta tildan tapaan" ja kun vielä töistä on lainassa Tildan kevät -kirja, niin antakaa anteeksi, jos en ehdi päivittämään blogia!
Nyt matka jatkuu Ikeaan Yhteisvastuu lippaita helisyttelemään!
Eilen oli huippupäivä sään suhteen:
Luistelua, pulkkailua ja vähän kevättä:
Seinän vieressä oli hyvä keltasirkun lämmitellä.
Uusi tiimalasikantapää siitä uudesta Novitan Kevät-Nalle-langasta:
Pelkkä kantapää, Marjatta mallina ja raidoitus nyt aukikudottuna, ei ihan kokonaan, kun ei vielä tullut toistoa.
Rannettimet valmistu jo perjantaina:
Kuvaajana Annikki.
Lanka: Red Heart Sport Socks Color
Puikot: Puuta 3 mm
Pituus: noin 18 cm
Paino: 27 g
Ohje: 4 x 10 s
raidoitus 5 krs resoria, toista 6 x "6 krs oikein ja 5 krs nurin", 6 krs oikein ja 5 krs resoria.
Marjatan sukat tuli äsken valmiiksi:
Nyt raidat meni melkein kohdalleen. Kun aloitin toista sukkaa, jouduin ottamaan välistä vähän lankaa pois ja siinä osassa oli solmu. Ehkä siitä johtuen toisen sukan raidoituksessa tummaosuus oli vähän pidempi ja vastaavasti vaaleaosuus vähän lyhyempi. Kärjestä ehkä huomaa eron.
Lanka: Mellangaggi
Puikot: puuta 3mm 12 s = 48 s
Paino: (tulee myöhemmin, sukat lähtivät jo luistelemaan) edit: 81 g
Postista tuli jo vähän odottamani kuori:
Olin voittanut MardeMoomikan blogiarvonnassa! Kuoressa oli paljon ihania leimoja ja lämpimän ruskean sävyistä kuviopaperia, pinkki muistikirja ja suklaata! Kiitos!!!
Lanka: Mellanraggi
Puikot: 3 mm, puikolla 9 s = 36 s
Paino: 36 g
Aluksi piti tehdä yhtenäinen raidoitus, mutta sitten kun yöllä kudoin sukkaa, enkä tiennyt minkä pituinen siitä pitäisi tulla (en viitsinyt lähteä mittaamaan nukkuvan jalkaan) aloitin toisen sukan kerän toisesta päästä. Eli toisessa sukassa raidoitus on vastapäivään. Tekeilläoleviin Marjatan sukkiin yritän saada raidat kohdalleen... kuinkahan käy?
Jotain valmistuukin
Lanka: Järbo Garnin mellanraggi
Puikot: Ne bambuset 3 mm
Paino: 53 g
Mukava oli kutoa, sovittiin tytön kanssa että raitoja ei tarvitse kohdistaa, mikä musta on ihan kiva juttu, että tumput on vähän vinksallaan, mutta kun tässä tuo ero on noin vähänen, niin näyttää siltä että kyseessä olisi virhe.
Tämä nyt on ollut semmoinen ikuisuusprojekti, tehty aina siinä välissä, kun ei ole tarvittu aivoja mallin seuraamiseen. Yläreunan päättelin vähän liian löysästi, täytyy katsoa, jaksanko purkaaja korjata sen. Edelliseen tein vähän liian kireän päättelyn ja sitä pelätessä palasin varmanpäälle ja tein löysästi.

Lanka karstavillaa
pyöröpuikot 2,5
koko: leveys yläreunasta 205 cm ja korkeus keskeltä 95 cm.
Paino 185 g
Secretwoolilta tuli ensimmäinen klubilähetys: Fyberspatesin käsinvärjätty Merino Lace - lanka:
Luonnossa lanka on selvästi liilampi, aivan ihastuttava väri! Minä niin jännitin sitä väriä, mutta eka lähetys ei ainakaan tuottanut pettymystä. Nyt kun en voi edes vyyhtiä keriä, niin täytyy keskittyä kivan mallin hakuun.
Sain kuin sainkin valmiiksi synttärilahja-neuletakin!

Paino 188 g ja lankana Schachermayr nomotta Merino, puikot 3,5. Kiva lanka neuloa!
Paljon onnen vaan kummitytölle:

Kotimatkalla näytti tältä, kun halusin oikaista kallioiden poikki:



Olisi ehkä voinut olla vähän isompi, mutta nyt sitä ainakin voi käyttää kaulahuivina.
Itsenäisyyspäivän lahjana sain kolme kassillista lankoja! Sydämellinen kiitos! Sormet ja puikot syyhyää että pääsisin taas hommiin, onneksi yksi työ valmistui.
Eilen aloitin Moebius-huivini, ja näyttää aika pieneltä, vaikka olen laskenut silmukoita moneen kertaan... katotaan mitä tulee:

Aivan ihanat sukat itselleni valmistui viikonlopun aikana Step-sukkalangasta, joka on käsitelty Aloe Veralla ja Jojoba-öljyllä.

Halusin varmasti eriraitaiset sukat ja aloitin toisen sukan kutomisen kerän sisältä. Ja ruskeat raidat menivät lähes samoihin kohtiin! Ihania nämä liukuvärjätyt langat!
Haluan tehdä Garnstudion ohjeen mukaisen huivin. Silmukoiden laskemisen kanssa oli vähän ongelmia ja jouduin yhden alun jo purkamaankin. Mutta pääsin hyvin jyvälle tekniikasta, eli eiköhän se siitä valmistu!
Eka altsunikin pääsi alkuun:

Minkäköhän lainen siitä tulee? Olen päättänyt antaa kirjalle ihan oman elämän eli sitä työstetään jotenkin - en vielä edes tiedä miten! Pari juttua jo siihen liimasin, mutta jatkossa lisää.
Valmistui lauantai-iltana:

Halusin liiviin vähän liukuvärjättyjen lanjojen kirjoa ja käytin tähän seitsämää erilaista ja väristä lankaa. Välillä oli mennä hermot niiden lankakerien kanssa, parhaimpia värejä piti kutoa kahdestä päästä yhtäaikaa. Onneksi ei ollut tuon suuritöisempi. Liivin alla on kesällä ompelemani tyynynpäällinen, jonka tein vanhasta puuvillaneulepuserostani.
Minä tein pienen lankahankinnan:
Suurin osa on Wetterhoffin kampalankaa tex 50x2, eli aika ohutta, mitähän näistä tekisi????
Ja poikanen sai naapurista puuhakassin, jossa oli mm autoja:

Hänpä taitaa tietää mitä niillä tekee;-)
Tytöille valmistui palmikkokaulaliinat. Toisen tein vanhasta Victoriasta:


Toinen on Novitan Bambua:
Ensimmäiseltä Apupupu-kotipupulta puuttuu vielä kaulaliina:
